Uutiset
 

18.05.2009

Musiikkitalon sähkösuunnittelussa etua tietomallintamisesta

Rakenteilla oleva Musiikkitalo Helsingissä on ensimmäinen mittava hanke, joka on alusta asti toteutettu tietomallipohjaisesti. Tietomallintaminen nopeuttaa rakennuksen tilojen hahmottamista ja helpottaa löytämään sähköiselle talotekniikalle kaapelointireitit ja laitepaikat. Suunnittelun eri osa-alueet ovat keskenään helpommin yhteen sovitettavissa rakennusvaiheessa, kun tietomallintamisen kautta kaikilla hankkeen osapuolilla on käytettävissään sama tieto.

”Musiikkitalo on arkkitehtuurisesti moniulotteinen, joten tietomallintamisesta on ollut suurta hyötyä, kun sähkösuunnittelussa on päästy tarkastelemaan 3D-malleja rakennuksesta. Tietomallipohjainen suunnittelu on nykypäivää”, kertoo suunnittelujohtaja Leif Virtanen.

3D-mallien lisäksi tietomallinnus mahdollistaa laajemman tietosisällön suunnitelmissa. Tietomallista saadaan urakoitsijoille kustannuslaskentaan ajantasaiset määrälaskentatiedot, jolloin urakoitsijoiden ei tarvitse laskea kappalemääriä ja kaikki saavat yhtäläiset tiedot kustannusarvioiden tekemiseen.

”Vientikohteissa asiakkaamme ovat edellyttäneet massaluetteloita jo vuosikymmeniä.  Hyödynnämme tietomallinnusta esimerkiksi parhaillaan yli 200 asunnon sähkösuunnittelutyössä Moskovassa paikalliselle asiakkaallemme”, kertoo toimitusjohtaja Timo Tenninen.

Tietomallinnusprosessi parantaa tiedonhallintaa suunnitteluaikaisten muutosten työstämisessä. Tieto on sijoitettu tietomalliprosessissa yhteen paikkaan, jolloin sen muuttaminen ja hallinta on tehokkaampaa suunnittelun edetessä.

Lisätietoja:

Timo Tenninen
toimitusjohtaja
Insinööritoimisto Lausamo Oy
0400 403 902
timo.tenninen@lausamo.com

Leif Virtanen
suunnittelujohtaja
Insinööritoimisto Lausamo Oy
040 561 4350
leif.virtanen@lausamo.com

Listaa kaikki uutiset